Hoosianna!

Enää kaksi yötä uuteen vuoteen!

Uuteen kirkkovuoteen nimittäin.

Uudenvuoden aikaan on tapana tehdä tilinpäätöstä menneestä ja antaa lupauksia tulevasta. Sanomalehdet muistuttavat menneen vuoden suurimmista tapahtumista, siitä mikä oli hyvää ja mikä huonoa. Aikakausilehdet  taas patistavat kinkunsulatusjumppaan sekä antavat kilpaa horoskooppeja.
Missä asennossa sinun tähtesi ovat seuraavat 12 kuukautta?

Seurakunnan vuosikierrossa mahdollisuus tehdä plus- ja miinuslistaa omista tekemisistään on ollut edellisen viikonlopun Tuomiosunnuntaina. Silloin kirkkovuodessa paneudutaan raamatunteksteihin, jotka käskevät kohtaamaan oman ihmisyytemme heikkoudet, vaikka se ei aina hyvältä ja houkkuttelevalta tunnukaan.

Ei ole aina helppoa hyväksyä omia virheitään.

Pimeydessä loistaa kuitenkin aina valo.

Tuomiosunnuntain jälkeen kirkkovuosi vaihtuu ja luvassa on Juhlaa.

Edessä on joulunaika.

Ensi sunnuntaina kirkoissa lauletaan Hoosiannaa. Pimeydessä loistava valo on ensin pieni, ensimmäinen kynttilä syttyy ja Suuri Odotus alkaa. Viikko viikolta valon määrä vähitellen kasvaa. Luvassa on lukematon määrä Kauneimpia joululauluja, jouluhartauksia, glögihetkiä, jouluaskartelua ja paljon jumalanpalveluksia.

"Juhlimaan tulkaa nyt toivon täyttymistä..."

 Kaikki huipentuu jouluna.

Kirkkovuoden uutenavuotena ei tarvitse stressata katteettomista lupauksista elämäntaparemontin kanssa tai kilpailla muihin vaatimuksiin pääsemisestä. Meidän ei tarvitse luvata mitään, sillä suurin lupaus on annettu meille ja se lupaus lunastetaan jouluna.

Vantaan seurakuntien joulunajan ohjelmiston löydät täältä.

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.

(Jes. 9:2)

Elämää

Kohta on tällä pastorilla vierähtänyt ensimmäinen puoli vuotta töissä. Tässä vaiheessa pitäisi varmaan tehdä puolivuotiskatsaus tai ainakin pari kvarttaalia laittaa pakettiin.

Q4 on käynnistynyt oikein mukavasti. Illat pimenevät, mutta joulun valo alkaa jo vähitellen kajastamaan kulman takana. Odottakaa vain vantaalaiset. Kohta postiluukkuihinne saapuu se, mitä kaikkea olemme varallenne jouluksi suunnitelleet.

Puolen vuoden aikana olen täällä Tikkurilassa saarnannut, vihkinyt, siunannut ja erityisesti kastanut. Olen nauranut ja ehkä vähän itkenytkin. Iloa ja myötätuntoa.

Vain elämää, kuten brändityöryhmä voisi nimetä.

Sehän tässä onkin parasta.

Osavuosikatsauksen mukaisesti työpöydän paperipinot kasvavat tasaisesti. Hymy pysyy silti kasvoilla ja mieli mukavana. Tämä on erittäin mukava työ.

Tällä viikolla onkin erityisesti syytä hymyillä, sillä ohjelmaa on paljon. Huomenna tervetuloa kaikille katsomaan Laura Närhen joulukonserttia Pyhän Laurin kirkkoon klo 18! Liput maksavat vain 2 euroa. Se on sitä elämää.

Sunnuntaina on luvassa myös Valon messu klo 17. Sinne myös tervetuloa!

 Jeesus vastasi: Minä olen tie, totuus ja elämä.

(Joh.14:6)

Some

Ei se, että pappi bloggaa vaan se, että Jeesus twiittaa.

Sanoessaan "Seuraa minua" Jeesus tuskin arvasi, mitä lauseella tarkoitetaan 2000 vuotta myöhemmin. Ihmisten seuraamisesta on tullut arkipäivää. Avaan Facebookin, vilkaisen Twitteriä, katson Instagramia, tsekkaan Foursquaressa ja tarkistan blogit. Ennen kuin olen laittanut aamukahvin valumaan, olen lukenut, että sade harmittaa, nauranut nerokkaalle sanaleikille, nähnyt naapurin aamupuuron ja huomannut, että työkaveri on junassa matkalla töihin.

Suomen evankelis-luterilainen kirkkokin löytyy nykyään eri areenoilta. Kirkko Suomessa -sivustolla 22 935 tykkääjää Facebookissa sekä 1 327 seuraajaa Twitterissä. Samoin Tikkurilan seurakunta, jolla 266 tykkääjää Facebookissa ja 93 seuraajaa Twitterissä. Vertailun vuoksi 15-vuotiaalla poplaulajalla Robinilla on Facebookissa 81 644 tykkääjää ja 11 671 seuraajaa Twitterissä.

Näiden lisäksi somen syövereissä voi myös seurata suomeksi Jeesus Kristusta (1 729 seuraajaa) tai Jumalaa (48 seuraajaa) Twitterin kautta. Englanninkielisessä maailmassa kaikki on aina hieman suurempaa: Jesus Christ (574 324 seuraajaa) sekä God (n.1,07 miljoonaa seuraajaa). Näiden some-Jeesusten kielellinen nerokkuus ei aina vain yllä esikuvansa tasolla. Tiedän, olen puolueellinen.

Laulan kastemaljan äärellä "Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää: auta, ettei kukaan yksin jää." Juon kahvit, onnittelen vielä kerran, toivotan hyvää loppusyksyä ja jatkan matkaani. Ennen auton starttaamista tarkistan kahdesta puhelimesta, onko kukaan kaivannut. Vilkaisen nopeasti Facebookin. Päivitän molemmat sähköpostit.

Paavi Franciscuksella on Twitterissä seuraajia 3,19 miljoonaa. Hieno suoritus katoliselta kirkolta. Kauas ohi viilettää kuitenkin Robinin kollega Justin Bieber, jolla seuraajia Twitterissä 43,6 miljoonaa.

Luvut ovat niin valtavia, että päässäkin jo huimaa. Välillä yritän katsoa omia sosiaalisen median profiilejani ulkoapäin. Mitä ne kertovat minusta? Mitä haluan niiden kertovan minusta? Ainakin mainostajat ovat tehneet minusta kattavan profiloinnin ikäni, sukupuoleni, koulutukseni, työni ja verkostoideni perusteella. Minullakin on siis joitakin seuraajia. Kaikki seuraajat eivät aina ole paikalla tykkäämässä.

"Rauha anna, viha sammuta", jatkan mieleeni jääneen virren hyräilyä ajaessani kohti kotia.

(Kaikki tekstin luvut katsottu 7.11.2013 noin klo 13.)

Ensi sunnuntaina on isänpäivä. Muista isiä: twiittaa runo, laita ihana statuspäivitys, kuvaa onnitteluvideo ja lähetä se sähköpostilla. Seuraa isää.

Tikkurilan seurakunnassa isänpäivää voi juhlistaa isän kanssa ihan IRL (= In Real Life) muun muassa osallistumalla Ilolan seurakuntatalolla (Soittajankuja 1, 01390 Vantaa) Puuhajumikseen klo 16.

Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä.

(Joh.15:9)

Suru

Viime keväänä istuin Alppilan kirkon penkissä hieman peloissani. Pohdimme muiden papiksivihittävien kanssa toimituksia (kaste, vihkiminen, siunaus eli ristiäiset, häät, hautajaiset). Suntio oli tuonut kirkon etuosaan astian, jossa oli hiekkaa. Hiekkaan oli upotettu metallinen lapio.

Jännitin. Odotin jo innolla kasteperheiden ja vihkiparien tapaamista.

Ajatus surukotiin menosta pelotti ja jännitti.

Mietin, miten kohtaisin surun?

Miten kohtaisin ikävän?

Mitä voisin sanoa?

Mitä voisin tehdä?

Koin kykenemättömyyttä.

Kun kesän lämpimät ja valoisat illat tulivat vastaan, istuin useita kertoja keittiönpöydän ääressä kahvikuppi kädessä ja kuuntelin.

Opin aika nopeasti, että kyse ei ole minusta.

Vaan omaisten peloista ja jännityksestä.

Siitä, miten he kohtaisivat surun.

Miten he kohtaisivat ikävän.

Mitä he halusivat sanoa.

Mitä he halusivat tehdä.

Heidän tunteistaan ja ajatuksistaan. Mahdollisesta kykenemättömyyden kokemuksesta.

Tuolloin keväällä Alppilan kirkossa opin, että tehtäväni on välittää tulevaisuutta ja toivoa.

Ei sanoja ja tekoja, vaan kuuntelua ja olemista.

Pyhäinpäivänä on aikaa ikävöidä edesmenneitä rakkaitamme.

Muistella yhdessä elettyä elämää.

Kyyneleet ovat rakkauden helmiä.

Rakkaus ei koskaan kuole.

Tikkurilan seurakunnassa vietetään useita jumalanpalveluksia pyhäinpäivänä. Pyhän Laurin kirkossa on myös muistokonsertti, jossa esiintyy Corvus Laurencij -kuoro klo 18.

Haudalla käyville on tarjolla lämmintä mehua ja mahdollisuus keskustella seurakunnan työntekijöiden kanssa klo 15-18.30.

Kaikki päivän tilaisuudet löydät täältä.

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra.

Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

(Jer.29:11)