Valo

Olen niitä ihmisiä, joiden mielestä jumalanpalvelukset ovat kivoja. Minulla on harvoin tylsää jumalanpalveluksessa. Tai joskus on, mutta samalla tavalla kuin leffaa katsoessakin voi olla tylsää. Silti pidän elokuvista.

Tämä on varmasti odotettu vastaus papilta. En kuitenkaan fanita jumalanpalveluksia sen takia, että olen pappi. Ennemminkin olen pappi, koska fanitan jumalanpalveluksia.

Hienoimpia asioita jumalanpalveluksissa on vuosien myötä ollut se, kun on päässyt itse toteuttamaan tilaisuutta. On vähitellen oppinut ymmärtämään, miksi joskus seistään tai miksi joskus sanotaan lopuksi "aamen" ja miksi välillä lauletaan. Yhdestä suuresta harmaasta on noussut esiin erilaisia värejä ja sävyjä, tunnelmia ja tilanteita. Sitä tärkeämmäksi jumalanpalvelus on minulle tullut, mitä enemmän olen siitä oppinut.

Olisi tietenkin mukavaa, ettei tarvitsisi hirveästi oppia ja opetella ymmärtääkseen tilaisuutta. Epätietoisuus lisää ulkopuolisuuden tunnetta.

Ulkopuolisuus on tunne, jota ei haluaisi kenenkään kirkossa tuntevan. Ennemminkin tunteet saisivat olla yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys ja ihmisarvon tärkeys. Usko, toivo ja rakkaus.

Vantaalla ja Pohjois-Helsingissä on mietitty yhdessä ratkaisua tähän ulkopuolisuuden tunteen poistamiseen. Yksi asia, joka on noussut teoiksi asti, on jumalanpalvelus, jota kaikki saavat olla mukana tekemässä. Näin on syntynyt Valon messu. (Messu on jumalanpalvelus, jossa vietetään ehtoollista.)

Valon messuja järjestetään ympäri Vantaata ja Pohjois-Helsinkiä tänä syksynä. Ensi sunnuntaina 22.syyskuuta Pyhän Laurin kirkossa vietetään Tikkurilan seurakunnan ensimmäistä Valon messua. Messu alkaa klo 17, mutta paikalle voi tulla jo tuntia aiemmin auttamaan messun toteuttamisessa. Tilaisuuden jälkeen on pienimuotoiset jatkot. Valon messut löydät Facebookista: https://www.facebook.com/valonmessu

Valon messussa on tilaa tehdä, mutta myös tilaa vain olla. Oma itsesi. Nauttia Valosta syksyn pimentyessä.

Kuva: Emma Himanen

Sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste,
pimeys kuin kirkas valo.
(Ps.138:12)

Tikkurila

Seisoimme kirkon sakastissa epämääräisessä ringissä. Harteillani oli vihreä messukasukka toista kertaa elämässäni. Ensimmäistä kertaa olin saanut sen ylleni viikkoa aikaisemmin pappisvihkimyksessä. Laitoin käteni ristiin ja huokaisin. Yritin rauhoittaa mieleni ja jännittyneen kroppani. Kirkkosalissa kättelin seurakuntalaisia ja yritin hymyillä. Jännitys pyrki vetämään kasvojani vakaviksi. Messun ajan yritin pysyä mukana, mitä seuraavaksi tapahtuu. Milloin kävelen lukupulpettiin, milloin polvistun, milloin käännyn seurakuntaan, onko ääneni tarpeeksi kuuluva?

Toimin elämäni ensimmäistä kertaa liturgina eli ehtoollisjumalanpalvelusta johtavana pappina Tikkurilan kirkossa kesäkuun kolmantena sunnuntaina tänä kesänä. Siitä sunnuntaista Tikkurilan kirkossa alkoi urani pappina.

Tikkurilan kirkko on ollut useita vuosikymmeniä oleellinen osa Tikkurilan katukuvaa. Lähes jokaisella tikkurilalaisella on tärkeitä muistoja liittyen Tikkurilan kirkkoon. Sen edestä rippikoulubussit ovat startanneet kohti leirikeskuksia mukanaan jännittyneitä teinejä. Tien toiselle puolelle kaupungintalon eteen kasteperheet ovat parkkeeranneet autonsa kiiruhtaakseen viettämään tärkeää perhejuhlaa. Toiset ovat sunnuntaiaamuisin tarttuneet kirkon oven kahvaan osallistuakseen jumalanpalvelukseen. Kirkon portaat ovat tarjonneet pysähdyspaikan Tikkurilan yössä väsähtäneelle juhlijalle.

Viime sunnuntaina vuonna 1956 valmistuneessa kirkossa vietettiin näillä näkymin viimeistä kertaa Tikkurilan seurakunnan jumalanpalvelusta. Toiminta kirkossa on lakkautettu. Elämä jatkaa kulkuaan. Myös seurakunnassa.

Ensi sunnuntaina 15.9. Pyhän Laurin kirkossa vietetään klo 12 Tikkurilan seurakunnan toimintakauden avajaismessua. Uusi syksy on jälleen pyörähtänyt käyntiin. Paljon tapahtumia ja toimintaa on tiedossa. Vaikka yksi toimipiste suljetaan, ei uusien muistojen rakentuminen, elämän ja pyhän kohtaaminen, lakkaa.

Tule mukaan.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

(Saarn.3:1)

Pyhä

Seistessäni jumalanpalveluksessa ihmisten edessä minua jännittää.

Vaikka ei ehkä pitäisi.

Yritän näyttää varmalta. Vaikka en ehkä onnistu.

Kädet tärisevät.

Joku joskus sanoi, että jännittäminen kertoo siitä, että tilanne on itselle tärkeä. Se ei ole "ihan sama".
Ja jumalanpalvelus onkin minulle tärkeä.

Se on Pyhä.

Jotain niin suurta, että kädetkin tärisevät.

Pappina toimiminen jumalanpalveluksessa on myös Rakasta. Saa olla palveltavana. Tällaisena kuin olen, ihmisenä. Pienenä suuren edessä. Hengitän syvään, pysähdyn ja polvistun. Vähitellen käsien tärinä lakkaa.

Ensi sunnuntaina 4.elokuuta vietetään Pyhän Laurin kappelissa
(Pappilankuja 3) sanajumalanpalvelusta klo 10.
Olen siellä, hengitän syvään, pysähdyn ja polvistun.



Sinä teet varmoiksi askeleeni, polveni eivät horju.
(Psalmi 18:37)